BCDC Markkinat -tiimi koostuu kolmen eri organisaation – Suomen ympäristökeskuksen, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen – ekonomisteista. Tiimi tarkastelee laajalla otteella markkinamekanismeja, jotka edesauttavat vaihtelevan uusiutuvan energian potentiaalin hyödyntämiseen ja kustannustehokkaaseen integrointiin osaksi energiajärjestelmää.

10

BCDC Markkinat -tutkimusryhmässä työskentelevät BCDC-konsortion johtaja, professori Maria Kopsakangas-Savolainen, tiiminvetäjä, tutkija, tutkijatohtori Enni Ruokamo ja professori emeritus (tutkimusjohtaja 2015–2019) Rauli Svento. Lisäksi mukana ovat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava ekonomisti, tutkimusohjaaja Marita Laukkanen, tutkijat ja tohtorikoulutettavat Hannu Huuki, Santtu Karhinen ja Ludi Wang, tohtorikoulutettavat Chao DingAnna-Maija JuusoTeemu Meriläinen, Hannu Savolainen sekä tutkimusassistentti Jouni Räihä.

Kuvassa Rauli Svento ja Maria Kopsakangas-Savolainen. Kuva: Kati Leinonen.

Sähkömarkkinoiden tulevan rakennemuutoksen keskeiset ajurit, uusiutuvien luonnonvarojen lisääntyvä käyttö sekä sähköverkkojen muuttuminen älykkäiksi mahdollistavat uudenlaisen taloudelliseen, tekniseen ja yhteiskunnalliseen tehokkuuteen pyrkivän laajamittaista uusiutuvaa energiapotentiaalia hyödyntävän toimintatavan. Tämä toimintatapa pitää sisällään uudenlaisia kaksipuoleiseen markkinalogiikkaan perustuvia digitaalisia palveluita, jotka mahdollistavat kuluttajien selkeästi aktiivisemman roolin markkinatoimijoina ja tätä kautta luo mahdollisuuksia yhä laajempaan vaihtelevan energiantuotannon kustannustehokkaaseen käyttöönottoon.

Kuvio: Demand and wind profiles (by hour) for Nordic Power Markets.

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana uusiutuvaan energiaan perustuva kapasiteetti on lisääntynyt huomattavasti ympäri maailman. Merkittävä osa tästä kapasiteetista liittyy tuuli- ja aurinkovoiman hyödyntämiseen. Näiden tuotantomuotojen erityinen haaste on vaihtelevuus: Aurinko paistaa ja tuulen nopeus muuttuu luonnon lakien mukaan. Niin kutsutun perinteisen tuotantokapasiteetin ollessa kyseessä ihminen voi päättää milloin tuotantoa tapahtuu ja optimoida energiajärjestelmänsä tuottamaan siten, että kysyntä tyydytetään mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Tämä ei ole mahdollista vaihtelevaa uusiutuvaa energiaa käytettäessä, jonka vuoksi sähköntuotannossa kysynnän ja tarjonnan välistä yhteyttä täytyy pyrkiä lisäämään muilla keinoilla. Keinot voidaan jakaa kahteen kategoriaan, joista toinen pitää sisällään vaihtelevan energiantuotantoa tukevan muun tuotantokapasiteetin ja toinen kysyntään liittyviä elementtejä.

Kuvassa Enni Ruokamo. Kuva: Kati Leinonen.